”Missään muussa työympäristössä tuskin kuulee vastaavaa kuulutusta”, tähtitanssija Minna Tervamäki toteaa otsikon kehotuksesta ja taas seurueemme nauru kimpoilee pitkin pienen kahvilan korkeita seiniä. Kyse oli toki silloisen produktion roolihahmoista. Kahden vuosikymmenen aikana Oopperatalosta muodostui Tervamäelle toinen koti.

 

”Olen viettänyt Oopperatalossa enemmän aikaa kuin yhdessäkään kodeistani – se on ja pysyy, kodit vaihtuivat”, Minna Tervamäki kuvailee suhdettaan merkkirakennukseen, ”Ammattitanssijan työtä ei voi tehdä etänä”. Kansallisbaletista nyt jo eläköityneen tähtitanssijan äänestä kuultaa lämpö muistoja kohtaan, muttei haikeus. Suhde Oopperataloon muodostui vuosien mittaan läheiseksi, vaikka kotoisuus ja lämmin tunnelma eivät välttämättä ole asioita, joita tyypillinen kulttuurinkuluttaja käyttäisi rakennusta kuvaillessaan.

 

Vuonna 1993 valmistunut uusi rakennus merkitsi Kansallisoopperalle ja -baletille siirtymistä maailmanluokkaan. Verrattuna vanhoihin puitteisiin Aleksanterin teatterilla oli tilaa nyt moninkertaisesti – varsinkin lavalla. Myös nykyaikainen näyttämötekniikka ja suurempi orkesteri tekivät Suomesta houkuttelevan kohteen kansainvälisestikin.

 

”Taiteellisesti saimme tänne myös sellaisia tekijöitä, joiden produktioita ei olisi vanhoissa puitteissa ollut mahdollista toteuttaa. Siinä mielessä uusi Oopperatalo todella vei eteenpäin sekä oopperan että baletin kehitystä Suomessa”.

 

Tervamäki korostaa myös rakennuksen ympäristön vaikutusta kokemukseensa.

 

”Omalla kohdallani ympäristö vaikuttaa järjettömän paljon hyvinvointiin. Sisätilassakin olennaisemmaksi nousee se, mitä näen sieltä ulos. Näkymät Oopperatalosta Töölönlahdelle ja yleisöaulan suuret lasipinnat ovat sisältäpäin todella onnistuneita – ne tuovat luonnon lähelle vierailijaa”.

​

​

Suhde Oopperataloon muodostui vuosien mittaan läheiseksi, vaikka kotoisuus ja lämmin tunnelma eivät välttämättä ole asioita, joita tyypillinen kulttuurinkuluttaja käyttäisi rakennusta kuvaillessaan.

​

 

Harjoitustilat sen sijaan muuttuivat nopeasti käyttöönoton jälkeen käytännöllisempään suuntaan – tanssijoiden toimesta.

 

”Hienot kalusteet saivat väistyä kuntopyörän ja pilateslaitteen tieltä. Pienten treenisalien välinen seinä kaadettiin ja välttämättömiä kalusteita, kuten jääkaappi, hankittiin. Olennaista on myös, että niistä tiloista ei niin vain hikisinä ja verkkareissa lähdetä kaupungille, vaan koko päivä saattaa kulua samojen seinien sisällä”.

 

Tiloista muodostui siis todella käyttäjiensä näköisiä: oopperan puolella istutaan siististi penkeillä ja sohvilla, baletin puolella haetaan eväät tatamille. Osa tiloista vaati muokkaamista jo pelkästään siksi, etteivät ne täysin sopineetkaan käyttötarkoitukseensa. Nykyaikaista tapaa osallistaa tulevaisuuden käyttäjiä suunnitteluun Tervamäki olisi kaivannut enemmän myös Oopperatalon prosessissa.

 

”Toisaalta voi olla, että olen vain ollut tuohon aikaan paljon kiinnostuneempi Joutsenlammesta kuin uuden työympäristöni suunnittelusta”.

 

Arkkitehtuurissa yleisesti kiinnostava piirre on, että silloin tällöin se pyrkii antamaan kodin muille taiteenlajeille. Balettitalona Oopperatalo on ainutlaatuinen Suomessa, Tervamäki toteaa. Samalla hän nostaa myös esiin rakennuksen käyttäjien kirjon.

 

”Oopperatalo yhdistää saman katon alle valtavan määrän erilaisia taiteilijoita ja käsityöläisiä. Tanssijoiden, orkesterin ja solistien lisäksi siellä suunnitellaan ja toteutetaan kaikki puvut; on hattula ja tossu- ja kenkäverstas. Paja, jossa tehdään ne kaikki pienet kruunut. Löytyy metalli- ja lavastepajaa. Siellä kukoistaa moni sellainen taiteen ja käsityön muoto, joita ei voi harjoittaa missään muualla.”

 

Kontrasti taiteenlajeina arkkitehtuurin ja tanssin välillä on myös niiden suhtautuminen aikaan. Rakennus luodaan kymmeniksi ja sadoiksi vuosiksi – tanssissa jokainen hetki on aina uusi. Tervamäki pitää tilan ja tanssiteoksen suhdetta vahvana. Vaikka klassiset balettiteokset on usein suunniteltu mukautumaan useille eri lavoille, omat koreografiansa Tervamäki saattaa luoda täysin päinvastaisesta lähtökohdasta.

 

”Minua kiehtoo todella paljon tehdä koreografioita johonkin tiettyyn annettuun tilaan ja nimenomaan sen ehdoilla. Esimerkiksi Kiasman aulan ramppi on aivan huikean mielenkiintoinen kohde tanssiteokselle. Erilaisissa tiloissa saattaa yleisökin olla missä vain, jolloin koko teosta on ajateltava tilallisesti aivan uudella tavalla. Tilan luonne vaikuttaa lopulta jopa siihen, minkälaisen musiikin teokselle valitsen. Arkkitehtuuri on koreografioilleni kuin loputon inspiraation keidas”.

 

Oopperatalon suuri lava ja avara katsomo antavat hyvät puitteet erityisesti isoille produktioille. Lavan koko ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen siihen, minkälaiselle teokselle se sopii. Suuren salin lisäksi Oopperatalossa on myös huomattavasti pienempi sali, Alminsali. Tunnelma saleissa on hyvin erilainen, mutta se ei selity lavan koolla, joka on itse asiassa molemmissa tiloissa miltei sama.

 

”Kyse on siitä, kuinka intiimi tunnelma katsojan ja esiintyjän välille muodostuu. Tanssin fokus ja kontakti ihmisiin määrittelevät tunnelman yhdessä sen kanssa, miten yleisö on sijoittunut.”

 

Keskustelun siirtyessä yleisösuhteeseen Tervamäki nojaa eteenpäin, pysäyttää tilanteen käsielein ja jatkaa puheen temmon muuttuessa entistäkin innostuneemmaksi.

​

​

”Oopperatalo on ihana paikka, jossa on ihana käydä, mutta inspiroidun niin paljon muistakin tiloista. Koen enemmänkin, että kenttä on jopa laajentunut.”

​

 

”Merkityksellisintä siinä talossa on yleisön palvelu. Taiteilijat ovat siellä siksi, että yleisö haluaa tulla sinne kokemaan elämyksiä. Tämä elämys alkaa jo siinä vaiheessa kun aletaan siirtyä kohti rakennusta. Millainen saapuminen pysäkiltä tai parkkipaikalta on? Millaista on astua eteiseen? Onko narikkaan jonoa? Imeekö katsomo hyvin? Toimiiko tarjoilu? Kokonaiselämys on niin paljon enemmän kuin se esitys, jonka taiteilijat siihen tuottavat.”

 

Oopperatalo ei nuku koskaan. Vuoden ja vuorokauden ympäri jostain ikkunasta pilkistää valo. Tanssiharjoitukset pyörivät intensiivisesti, sopraanolla on uusi kappale työn alla. Jossain syntyy uusi käsikirjoitus ja toisaalla valmistuu Prinsessa Ruususen kruunu.

 

Enää Oopperatalo ei ole Tervamäen toinen koti. Yrittäjä-tanssija-koreografi työskentelee nykyään ympäri Helsinkiä.

 

Kysyn Tervamäeltä vielä, kuinka hänen suhteensa rakennukseen on muuttunut viime vuosina.

 

”On totta, ettei rakennus enää tunnu siltä, että se olisi minun. Sisältö ja ihmiset on kuitenkin se juttu – ei niinkään rakennus yksinään. Oopperatalo on ihana paikka, jossa on ihana käydä, mutta inspiroidun niin paljon muistakin tiloista. Koen enemmänkin, että kenttä on jopa laajentunut.”

 

Käyntejä rakennuksessa silti riittää. Kaikki baletit Tervamäki kertoo käyvänsä edelleen katsomassa. Lisäksi osa tämänkin hetkisistä harjoituksista pidetään Oopperatalolla, ja Tervamäen uusin produktio nähdään Alminsalissa. Suhde vanhaan oopperataloon, Aleksanterin teatteriin, sen sijaan on kansallisbalettivuosien jälkeen tiivistynyt: siellä Tervamäki pitää toimistoaan, pukuvarastoaan ja suuren osan harjoituksistaan.

 

”Tavallaan on myös helpottavaa, että voi olla kotonaan monissa eri paikoissa. Voi vain istahtaa niille lattioille niin kuin ennenkin ja olla kotonaan. Enemmänkin on kulkurifiilis hyvällä tavalla. On vapaus.”